Tiesitkö, että veneessä ei välttämättä tarvita enää pyroteknisiä hätämerkinantovälineitä? Rakettien ja soihtujen vanhentuessa tämä vaihtoehto kannattaa arvioida.
Huviveneiden katsastussäännöissä tapahtui merkittäviä muutoksia jo kaudella 2017. Perustana muutokselle ovat olleet tilastot. Suurin osa hätäilmoituksista Suomessa on viime vuosina tehty radiotekniikalla. Tärkeimmät hätäilmoitusvälineet ovat nyt VHF/DSC-puhelin, säänkestävästi suojattu matkapuhelin sekä veneilykäyttöön tarkoitettu elektroninen käsisoihtu eli LED-soihtu.
Pyroteknisten laskuvarjorakettien ja käsisoihtujen poistuminen veneistä pienentää räjähteiden aiheuttamien omaisuusvahinkojen ja henkilövammojen riskiä. Usein laskuvarjoraketteija ei ole säilytetty veneissä ohjeden mukaan pystyssä, vaan lappeellaan. Tällöin ruuti asettuu epätasaisesti, ja pystyyn tähdätty laskuvarjoraketti saattaakin laukaistessa lähteä yllättäen melkein vaakatasoon. Monet hätärakettien harjoitustilaisuuksissa käyttökokemusta hankkineet veneilijät ovat laukaisujen jälkeen päättäneet myös, että tositilanteessa vain he laukaisevat raketteja eikä kukaan muu perheenjäsen. Vanhentuneet ja kostuneet pyrotekniset hätämerkinantovälineet voivat myös olla vaarallisia, koska laskuvarjoraketti ei välttämättä nouse tarkoitettuun korkeuteen, ja soihduista voi irrota hehkuvia kappaleita. Pyroteknisten välineiden kelpoisuusaika on merkitty tuotteeseen ja on 3-4 vuotta ostohetkestä.
Hätäilmoitusvälineet, elektroninen vaihtoehto:
- Avomeriluokassa (1-luokka) hätäilmoitusvälineiksi vaaditaan kiinteästi asennettu VHF/DSC-puhelin, EPIRB-hätälähetin, säänkestävästi suojattu matkapuhelin, LED-soihtu varaparistoineen sekä kaksi oranssisavua.
- Rannikkoluokassa (2-luokka) hätäilmoitusvälineiksi vaaditaan kiinteästi asennettu VHF/DSC-puhelin, säänkestävästi suojattu matkapuhelin ja LED-soihtu varaparistoineen.
- Saaristoluokassa (3-luokka) hätäilmoitusvälineiksi vaaditaan säänkestäväksi suojattu matkapuhelin ja LED-soihtu varaparistoineen. Ulkosaaristossa suositellaan kiinteästi asennettua VHF/DSC-puhelinta.
- Suojaisiten vesialueiden luokassa (4-luokka) hätäilmoitusvälineiksi suositellaan säänkestävästi suojattua matkapuhelinta ja LED-soihtua. Pakollisia hätäilmoitusvälineitä ei tässä luokassa ole lainkaan.
Melkein jokaisella on taskussa matkapuhelin. Veneilijän tärkein hätäilmoitusväline merellä on kuitenkin VHF/DSC-radiopuhelin. Laitteen merkitys korostuu erityisesti turvallisuuteen liittyvissä tilanteissa verrattuna matkapuhelimeen. VHF/DSC-radiopuhelin mahdollistaa suoran radioyhteyden veneen ja meripelastuskeskuksen tai toisten alusten välillä silloinkin, kun matkapuhelinverkossa ei ole kuuluvuutta.
Nykyaikaisella VHF/DSC:llä hätähälytyksen tekeminen on yksinkertaisimmillaan hyvin helppoa, painat vain ”Distress”-nappulaa tarpeeksi pitkään. Vene paikantuu ja apua saapuu paikalle. Jos osaamista ja aikaa on, voi laitteen valikkojen kautta viestiä hädän laadun ennen hätähätytyksen lähettämistä. Puheella voi hätähälytyksen jälkeen jatkaa keskustelua meripelastuksen kanssa, ja täsmentää avun tarvetta.
Kannettava VHF/DSC-puhelin. Kuuluvusmatka on kiinteään VHF/DSC-puhelimeen verrattuna pienempi, koska käytettävä teho ja antenni ovat pienempiä. Antenni on myös tyypillisesti matalammalla, mikä pienentää kuuluvuutta. Alukseen voi hankkia useammankin kannettavan VHF/DSC-puhelimen, jotka lisätään ilman maksuseuraamuksia kiinteälle VHF-puhelimelle hankittuun radiolupaan. Kaikissa kannettavissa ei ole DSC-ominaisuutta (oikeanpuoleinen kuva).
VHF/DSC-puhelinlaitteen lisäksi tarvitaan kaksi muuta tärkeää asiaa: aluksen radiolupa ja käyttäjän rannikkolaivurin radiotodistus (SRC). Aluksen radiolupa haetaan Traficomista. Myös rannikkolaivurin radiotutkinto (SRC) suoritetaan Traficomin virkailijalle, joka lähettää hyväksytyn tentin jälkeen pätevyystodistuksen postitse.
EPIRB (Emergency Position-Indicating Radio Beacon). Tämä paikantuu satelliitilla, ja hälyttää sen kautta meripelastuskeskuksen. Signaali 406 MHz:llä on digitaalinen sisältäen maakoodin, 15-numeroisen uniikin ID-koodin ja aluksen MMSI-numeron, jota käytetään myös VHF/DSC:llä. Edistyneimmät mallit koodaavat lähetteen mukaan GPS tai GLONASS -sijainnin omasta sisäisestä paikantimestaan. EPIRB aktivoidaan joko manuaalisesti käynnistämällä tai automaattisesti sen upottua, laitteen irrottua telineestään ja noustuaan pinnalle. EPIRB merkitään myös kuluitta aluksen radiolupaan.
Huviveneissä on nykyään myös paljon muita hyödyllisiä turvallisuutta parantavia merenkulun radiolaitteita. Radiolaitteita, joissa on pelkkä vastaanotin, ei merkitä radiolupaan. Tällaisia ovat esimerkiksi satelliittipaikantimet (GNSS) ja AIS-vastaanottimet. Radiolaitteet, joissa on lähetin merkitään radiolupaan. Tästä ovat esimerkkejä AIS-lähetin, tutka ja EPIRB. On syytä huomata, että esimerkiksi EPIRB-hätälähetin edellyttää myös vähintään SRC-pätevyyttä.
VHF/DSC-radiopuhelinta voidaan käyttää muuhunkin kuin turvallisuusradioviestintään, esimerkiksi aivan tavalliseen keskusteluun toisen huviveneen kanssa tai asioiden hoitoon vierassataman, tullin ja luotsin kanssa. Myös kauppamerenkulkua voi seurata kuuntelemalla VTS:n kanavia. Suoraan radioyhteyteen veneestä veneeseen tai veneestä rannikkoradioasemaan ei tarvita välittäviä tukiasemia. Yhteydet ovat maksuttomia.
Rannikkolaivurin radiotodistus (SRC), aluksen radiolupa ja tietysti itse VHF/DSC-puhelinkin kannattaakin nyt hankkia joka huviveneeseen, koska se on mainio viestintäväline veneilijöille ja luotettava turvallisuusväline.
Esimerkkilaskelma kuluista koskien 2-luokkaan katsastettua venettä, jossa on vanhanmallinen VHF-puhelin, joka päivitetään uuteen VHF/DSC-puhelimeen. Samalla luovutaan pyroteknisistä välineistä. Viimeistään kolmannen kerran raketteja uusittaessa (n. 9 vuotta) investointi on kannattava taloudellisestikin tarkasteltuna.
